Mä toivoin ihan hirveästi.
Mä toivoin, että se auto suistuu tieltä-
että mä kuolen.
Mutta sitä ei tapahtunut,
tässä mä vieläkin itken säälittävänä
idioottina joka ei osaa olla terve.
Mua oksettaa oma itseni.
Kuinkakohan syvälle terä
menee tällä kertaa?
Miksi mun psykologi on kipeä?
Mä. En. Jaksa.
Sen mä tiedän paremmin,
kun mitään.
Mua väsyttää tää elämä-
eikä tätä voi sanoa elämäksi.
Tää on ihmiskunnan
varojen tuhlausta,
saatana.
Mä en jaksa yrittää enää.
NIGHTMARES NO LONGER WAIT FOR SLEEP.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Elkää vihatko.