Mä aloitin tänään tämän blogin. Vai aloitanko mä sitä nyt? No kuitenkin, tää on mun ensimmäinen blogikirjoitus tai postaus tähän blogiin- mulla nimittäin on toinen blogi. Sen nimeä en yksityisyyssyistä paljasta täällä. Tän blogin on tarkoitus toimia enemmänkin mun päiväkirjana- ehkä myös keinona löytää muita samankaltaisia.
Mä olen 15-vuotias. Siitä ajasta minkä mä oon tässä maailmassa viettänyt, varmaan neljäsosa on mennyt murehtimiseen. En väitä, että sairastuin masennukseen juuri neljä vuotta sitten, mutta oon pitkään ollut murehtivaa tyyppiä. Mulla on ollut nyt vuoden epävirallinen diagnoosi masennuksesta- se alkoi viime keväästä kun mulla epäiltiin paniikkihäiriöö mun satunnaisten paniikki- ja ahdistuskohtauksieni takia.
Viime kevät oli mulle muutenkin jotenkin rankkaa aikaa. Mulla oli melko lyhyt parisuhde, joka oikeastaan pyörii mun mielessä vieläkin. En vaan pääse siitä yli, musta tuntuu että rakastan sitä ihmistä mutta en voi olla sen kanssa. Sitten yksi mun parhaista kavereistani etääntyi musta tosi pahasti enkä oo oikeastaan jutellut sen kanssa paljoa kevään jälkeen.
Kesän aikana asiat pahentui. Mä vaan tunsin itseni niin uskomattoman rikkinäiseksi ja surulliseksi vaikka sen vapaan ja lämpimän ympäristön olisi pitänyt tehdä mut onnelliseksi ja huolettomaksi. Silloin mä tajusin, että mussa on oikeasti jotain vialla. Oon tehnyt nyt sen mielialatestin koululääkärillä, koulupsykologilla, terveydenhoitajalla ja yksityisellä psykologilla ja kaikki on näyttänyt että mulla on keskivaikea masennus ja mun mieliala laskee pikkuhiljaa aina vaan alemmas ja alemmas. Muistaakseni tein sen ensimmäistä kertaa 2007 univaikeuksieni takia, mähän olin silloin vielä pieni tyttö mutta jo silloin taustalla oli jotain ongelmia.
Siitä asti oon käynyt jollain tapaa säännöllisesti keskustelemassa jonkun ammattilaisen kanssa.
Vuoteen 2011 asti kävin miltei säännöllisesti 3kk välein psykologilla lähinnä univaikeuksien takia, sitten se siirsi mut koulukuraattorille koska se koki että olis parempi puhua kuraattorin kanssa koska siellä voi käydä useammin. Olin kuraattorilla syyskuuhun asti, joka yritti mut koululääkärin kautta siirtää nuorisopsykiatriseen työryhmään- no ei ne mua sinne huolinut joten mut laitettiin koulupsykologille.
TILANNE JUURI NYT
Oon käynyt nyt syyskuusta asti koulupsykologilla kahden viikon välein. Mä sanoin jotain. En muista mitä, mutta jotain joka sai mut tunnustamaan, että keskusteluapu ei tunnu enää auttavan. Siitä se lähti, nyt mä sain taas lähetteen sinne nuorisopsykiatriselle työryhmälle ja ne voi analysoida mut. Sitten, jos kaikki menee kuten toivottua (tässä tilanteessa mun mielestä yks viimeisistä mahdollisuuksista) niin saatan saada mielialalääkkeitä. Pelkään niiden sivuvaikutuksia tosi paljon mutta mun mielestä nyt ei oikeastaan oo enää vaihtoehtoja.
Kuten tossa kuvauksessakin yritän sanoa, musta olis aivan mahtavaa, jos tää blogi jossain vaiheessa voisi auttaa jotain yksinäistä tai murtunutta ihmistä jossain. Et oo yksin.
